En ole koskaan ollut mikään hortonomi. Vaikka asuin koko lapsuuteni ja nuoruuteni omakotitalossa ison pihan ympäröimänä, en jotenkin löytänyt yhteistä säveltä kasvien kanssa. Äitini sen sijaan rakastaa kukkia, ja sisätilatkin olivat kotona viherkasvien valtaamat. Luulisi, että olisin saanut vaikutteita niin kuin vaikkapa isosiskoni, mutta ei. Kerrostaloissa ja rivitaloissa asuessani tapoin systemaattisesti kaikki kukat, vaikka yritin raivokkaasti pitää ne hengissä. Kukat olivat minulle kuin tamagotchi, ne kuolivat aina - ja nopeasti. Jotta sain edes jotain kukkaloistoa kotiini, toi äiti minulle aina 3-5 kukkivaa orkideaa kerrallaan. Kun ne olivat kukkineet ja kuolemassa käsiini (taas), äiti haki ne pois ja toi uudet kukkivat tilalle. Minä nautin kukista, kun äitini joutui aina elvyttämään ne jäljiltäni. Reilua, eikö?
 |
| Tämä on siskoltani tuparilahjaksi saatu. |
No, nyt jokin on muuttunut. En tiedä johtuuko se ikiomasta omakotitalosta vai mistä, mutta painelin ihan innolla ostamaan kukkia istutettavaksi. Kävin myös ryöstämässä kukkia isin pihalta ja äidin luota. Osa on lähtenyt kasvamaan ihan hyvin, mutta luonnollisesti oon taas tappanut osan. Mitenköhän noi koirat on säilyneet mulla hengissä niin pitkään...
 |
| Kattokaa ny kuin nätiltä näyttää nää kivikkokasvit! |
 |
| Vuorenkilpeä, sammalleimua, orvokkeja... |
Syksyllä täytyy istuttaa marjapensaita ja ehkä joku puu, haluisin mulle ja Villelle yhteisen puun tänne meidän yhteiseen kotiin pihalle kasvamaan. Oon varannut äidin meille pariksi päiväksi pihahommiin. Kaikki muutkin halukkaat on tervetulleita. Anyone..?
 |
| Mieshuppari päällä on salee uskottavampaa sanoa etten oo tappanu ihan kaikkia kasveja! (Vielä..) |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti