Jos sinua vaivaa joku asia, sen sanominen ei välttämättä ole helppoa. Miten ilmaista se niin, että se ei loukkaa ketään, kun tarkoitus ei todellakaan ole loukata? Olisiko vain parempi pitää suu kiinni ja niellä, vaikka ketuttaisi aina se, että ystävä ei kysy mitä sinulle kuuluu tai että kotona joku asia ei olekaan siellä, missä sinä sen haluaisit olevan?
Tiedän itse olevani jämäkkä sanoissani. Kiltti olen kuin mikä, liiankin, mitä ystävänikin aina hieman manaavat. Se ei kuitenkaan estä minua olemasta myös suorasanainen. Arvostan suorasanaisuutta myös toisilta. Maailmassa on liikaa piilottelua ja hymistelyä, mikä ei johda mihinkään. Joskus kyllä pelkään, että tarkoituksettomasti loukkaan toista. Ehkä olen liiankin suora?
Minä kuitenkin rakastan keskustelua. Nautin verbaalisista haasteista ja väittelyistä. En osaa unohtaa minua vaivaavaa asiaa, ellen saa jauhaa sitä niin pitkään itselle tai toiselle, että kaikki kuoret ovat pehmenneet. Riidellessä olen samanlainen. En jaksa mököttää. Minun on saatava puhua. Tämä on haastavaa, jos elämässäsi on vaikkapa niitä, jotka eivät halua puhua. Niitä, joille mykkäkoulu on mieluisampi vaihtoehto.
Keskustelut muiden kanssa ovat antoisia, niissä oppii aina jotain toisesta ja itsestä. Minä opettelen. Hiljaisuudessa oppii myös, ehkä enemmänkin. Minä opettelen myös olemaan hiljaa. Särmiä pitää hioa pois. Minä en ole valmis vielä.
Pitää kuitenkin muistaa, että itseään ei saa hukata.
